Martin Heidegger kuvasi ihmisen olemista maailmassa dasein-termillä, joka merkitsee ikään kuin ihmisen erottamattomuutta ympäröivästä todellisuudesta. Samalla tavalla kuin ihminen on joukkoon heitettynä maailmassa, on uusi yrittäjä erottamattomasti osa toimintaympäristöään. Yritystä ei voi enää kuvata entiteettinä, ympäristöstään irrotettavissa olevana kokonaisuutena. Jos toimintaympäristö, eli asiakkaat ja sidosryhmät sekä fyysinen että henkinen ympäristö, erotettaisiin ympäristön kontekstista, jäljelle jäisi ainoastaan yritystoiminnan potentiaali.

Koska mitään yritystä ei voi lukea entiteetiksi sellaisenaan, muodostavat verkostot ja arvontuotantoketjut selkeämpiä kokonaisuuksia. Yhtä lailla, yritysklusteritkin laajenevat rajojensa ulkopuolelle, eikä mikään yritysyhteisö pysty toimimaan vailla ulkopuolisten tahojen tuottamaa informaatiota tai vaihdantaa niiden kanssa. Riippuvuus muista vaikuttaa yrityksen riskeihin positiivisesti, sillä pitkäjänteiset yhteistyösuhteet vahvistavat yrityksen kassavirtojen jatkuvuutta ja takaavat kestävän kehityksen.

Uudenvuoden lomailu meinasi jäädä päälle kirjoittamisen suhteen, kun loman jälkeinen kiirekasauma verotti aikaa hiljentymiseltä sanojen pariin. Aloitan nyt kuitenkin lyhyen kirjoitussarjan uudesta yrittäjyydestä ja verkostotaloudesta. Toivon, että se herättää hieman keskustelua työn ja yrittäjyyden merkityksestä ja sisällöstä tulevaisuudessa. 

Työn historiassa turvallinen, työntekijän ja työnantajan sopimukseen perustuva vakituinen palkkatyö on lähinnä 1900-luvulla yleistynyt poikkeus, jonka varaan teollinen tuotanto rakentui. Sitouttamalla työntekijät tehtaan palvelukseen turvatulla palkalla tehdas kykeni takaamaan tuotteiden jatkuvan tuotannon ja markkinoiden ostokyvyn. Fordistinen teollisuus loi länsimaisen vaurauden lähteen, joka nyt leviää myös aiemmin köyhemmille ja vähemmän kehittyneille alueille. Kun teollinen tuotanto siirtyy länsimaista kehittyviin talouksiin, jättää se jälkensä työkulttuuriimme ja tapaamme käsittää työntekoa.

Valitettavasti fordismin aikakautena syntyneille palkkatyöstä on muodostunut maailmankuvan perusta. Tehdas nähdään pysyvänä ja vakaana laitoksena, jonka tehtävänä on tarjota kylän asukkaille työpaikka. Kun tehtaan omistava pörssiyhtiö päättää lakkauttaa kannattamattoman tulosyksikön, nousevat kyläläisten syyttävät sormet kohti ahneita johtajia, valtiovaltaa ja milloin ketäkin “herraa” kohti. Fordistinen malli on alentanut ihmiset uskomaan pysyvyyteen ja jatkuvuuteen, vaikka stabiili tila on markkinoilla merkki epäterveestä kilpailutilanteesta.

Ennen tehdasta ihmiset tekivät työtä pääasiassa itselleen viljellen maata, käyden kauppaa ja luoden kyläläisille palveluita, joita nämä tarvitsivat. Elanto saatiin vaihdannasta ja oman työn tuottavuudesta – varmuutta leivän jatkuvuudesta ei ollut. Nyt maailmantalous on siirtämässä ihmisten toimintaa samankaltaiseen suuntaan. Ainoa poikkeus tällä hetkellä on se, että kukaan ei sivistysvaltiossa kuole enää nälkään huonon satovuoden sattuessa.

Uudenlainen työnkuva vaatii myös uudenlaista näkökulmaa ja asennetta työntekoon. Varmuuden ja stabiilin tilan tavoittelu ajaa ihmisiä mukavuusalueelle, joka pienenee jatkuvasti, mikäli sen rajoja ei rikota. Kun 25 vuoden vakituisen työvuoden jälkeen maailmankuva sortuu tehtaan lakkautuksen alla, ei ihminen pysty käsittämään asiaa, ja syyllistä pyritään löytämään milloin mistäkin – ei koskaan kuitenkaan itsestä ja omasta ajatusmaailmasta.

Ihminen on selvinnyt evoluutiossa voittajana toistaiseksi sopeutumiskyvyn ansiosta, ja uusi työ vaatii uudenlaista asennoitumista työhön – paluuta vanhaan malliin.Uudessa taloudessa parhaiten pärjäävät ne, jotka pystyvät rakentamaan ympärilleen kattavimman verkoston, ovat kyvykkäitä analysoimaan ja muovaamaan ristiriitaista informaatiota sekä pyrkivät jatkuvasti kasvamaan ja kehittymään. Uusi yrittäjyys vaatii rohkeutta ja luottamusta.

Menestyksen avaimet

22 joulukuun, 2007

Unto Hämäläinen kirjoitti tänään kolumnissaan Helsingin Sanomien kakkossivulla aiheesta ”Menestyksen salaisuus”. Hän viittaa Esko Ahon Läpimurtoja-kirjaprojektiin (kirjan löydettävyys netistä kehno), jossa kerrotaan suomalaisten menestyvien yritysten tarinoita. Hämäläinen toteaa, että useimmat näistä tarinoista koostuu perusrakenteesta: peliälykäs altavastaaja lähtee taistelemaan tuulimyllyjä vastaan muiden nauraessa päälle, mutta rankan ja päämäärätietoisen työn ansiosta onnistuu kasvattamaan yrityksestään alan suunnannäyttäjän.

Kirja on varmasti kaivattu teos suomalaiseen kulttuurimaisemaan, jossa menestystä paheksutaan ja naapurin uutta autoa kadehditaan. Suomesta puuttuu menestymisen kulttuuri, jossa päättäväistä työntekoa ja yrittäjyyttä arvostettaisiin. ”Hanki hyvä koulutus ja joku pysyvä virka, älä hailattele” on viesti, jota koko koululaitoksemme myös viestii. Menestyksen tavoittelua pidetään ahneutena ja kylmyytenä. Subjektiivisesti olen sitä mieltä, että parhaiten menestyvät ne, jotka ovat auttaneet eniten muita ja luoneet hyvää tähän yhteiskuntaan. Koulutuksella ei Ahon kirjan mukaankaan ole mitään tekemistä suurten menestystarinoiden luomisen kanssa.

Suomessa yrittäjäksi ryhtymistä sekä kaiken vakauden ja turvallisen ympäristön jättämistä varten täytyy olla vähintään kylähullu ja muutenkin vähän reaalimaailmasta irroittautunut. Itseasiassa tämä on totta, mutta eroavaisuus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on se, että Atlantin toisella puolella näitä luonteenpiirteitä ihaillaan ja härmässä paheksutaan. Yrittäjyys vaatii rakkautta ja intohimoa sitä kohtaan, mitä tekee. Se vaatii idealistista uskoa omaan työhön ja sen tärkeyteen. Ennen kaikkea oman filosofian jalkauttaminen käytäntöön vaatii helvetisti työtä.

Suomessa sosiaalinen turvaverkko on niin hyvä, että olisi suorastaan hölmöä olla käyttämättä hyödyksi sen tarjoama mahdollisuus tehdä sitä, mitä todella rakastaa. Nyt on viimeinen tilaisuus luoda sukupolvea, joka voisi pelastaa Suomen eläkepommilta ja hyvinvointikriisiltä, uskomalla ja kaistapäisesti tekemällä työtä omien ideoidensa parissa.

Liitän tähän mukaan videoklipin (15min) Steve Jobsin puheesta Stanfordin valmistujaisjuhlissa. Puhe teki ainakin minuun vaikutuksen, joten suosittelen sen katsomista hyvin lämpimästi.

Rauhoittavaa joulua!